maanantai 21. huhtikuuta 2014

Rikookude kiinnostaa

Rupesinpa iltapuhteeksi järjestelemään lankojani, jotka ovat olleet jo pidemmän aikaa aivan sekaisin. Totesin, että tarvitsen langoilleni toisen trikookudekorin; nyt puolet langoista on Sokoksen muovipussissa, jossa ne eivät tosiaankaan houkuttele virkkaamaan eivätkä neulomaan. Päätin sitten purkaa kissojen pesän (jonka mainitsin myös edellisessä tekstissäni). Kissat eivät tosiaan ole olleet aikaisemmin kiinnostuneita pesästään, mutta heti kun rupesin purkamaan sitä, se alkoi yhtäkkiä kummasti kiehtoa. Tilanne oli ensin tällainen:



Hyvin pian se yltyi tällaiseksi:



Ja nyt tilanne on tämä:


Taidan jatkaa suosiolla huomenna. (Pahoittelen muuten kuvien keltaisuutta. Illalla valo ei tuntunut riittävän, ja toistaiseksi kameranakin on vain Iphone.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti