lauantai 26. huhtikuuta 2014

Parvekepuutarhasuunnitelmia

Meillä on lasitettu eteläparveke, joka kuumenee helteisinä kesäpäivinä varsin paahteiseksi. En ole toistaiseksi uskaltanut kasvattaa parvekkeella oikein mitään muuta paitsi muutamia helppoja kesäkukkia, kuten orvokkeja, pelargoneja ja krysanteemeja, vaikka sinne mahtuisi kasveja paljon enemmänkin. Tänä vuonna ajattelin viimeinkin hyödyntää isoa parvekettamme myös hyötykasvien kasvattamiseen. Lisäksi haluaisin hankkia paljon enemmän kukkia ja koristekasveja kuin aikaisemmin, jotta parvekkeesta tulisi viihtyisämpi ja puutarhamaisempi. Aiempina kesinä parvekkeella on näyttänyt kukista huolimatta jotenkin kalsealta, jotakuinkin samalta kuin nyt:


Hyötykasvien kasvattamisen alkeet ovat periaatteessa tuttuja, koska vanhemmillani oli aikoinaan aarin kokoinen palsta Vuosaaren Uutelassa ja autoin heitä usein kesäisin viljelyhommissa. Sen sijaan en ole aikaisemmin oikein tiennyt, mitkä kasvit tykkäävät paahteesta tai ylipäätään selviävät kuumalla parvekkeella, jossa ilmakaan ei kierrä ilman säännöllistä tuuletusta. Muutamat kokeiluni ovat olleet aika säälittäviä: basilikat ja muut auringossa viihtyvät yrtit ovat kuivahtaneet, ja jopa rahapuu meinasi kuolla paahteessa. Nyt sain kuitenkin kaupunkiviljelystä innostuneelta kaveriltani muutamia vinkkejä, mitä kasveja minun kannattaisi hankkia ja miten niitä olisi hyvä hoitaa. Otin vinkeistä vaarin, ja ajattelin kokeilla ainakin näiden kasvien kasvattamista:

Säleikkövilliviini

Uudeksi monivuotiseksi koristekasviksi aion hankkia säleikkövilliviinin, joka toisi kaivattua puutarhamaisuutta parvekkeellemme. Villiviini on helppohoitoinen köynnöskasvi, joka kasvaa hurjaa vauhtia ja peittää parhaimmillaan koko seinän ja kattoakin. Lisäksi se talvehtii lasitetulla parvekkeella, ja syksyisin se saa ihanan punaisen värin. Just passeli meille!

Villiviini sopisi esimerkiksi takaseinälle, jossa ei ole nyt mitään muuta kuin seinätanko ja siitä roikkuvia haalistuneita paperilyhtyjä. Säleikön ajattelin hommata Hong Kongista, jossa on parhaillaan myynnissä Laura Ashleyn köynnösristikoita karkkiväreissä (s. 6).

Ananaskirsikka

Olen kuullut monilta, että ananaskirsikka menestyy hyvin aurinkoisilla parvekkeilla ja tekee paljon hedelmiä (jotka on muuten superhyviä, kannan niitä aina tarjouksesta laatikkokaupalla kotiin). Siemenestä lähtien en ajatellut ananaskirsikkaa kasvattaa, vaan ostan valmiin taimen, koska kevät on jo pitkällä.

Lehtikaali

Lehtikaali kestää kuulemma kuumuutta aika hyvin. Sille tulisi myös käyttöä salaateissa, pataruoissa ja sipseiksi paistettuna.

Chilit

Chilit viihtyvät kuumassa, joten ajattelin kokeilla niidenkin kasvatusta. Satoa voisi sitten kuivattaa ja käyttää vaikkapa talven pataruokien mausteena. Chilit voisi istuttaa vaikkapa amppeliin.

Kirsikkatomaatti

Kirsikkatomaatin voisi istuttaa kasvusäkkiin, niin lannoituksesta ei tarvitsisi huolehtia. En ole aivan varma, viihtyykö kirsikkatomaatti paahteessa. Kokeilemalla se selviää!

Lisäksi kasvihuonekurkku olisi kiva, mutta se palaa helposti suorassa auringonvalossa. Voisin kokeilla näin alkuun kasvattaa vaikkapa amppelikurkkua pellavaverhojen takana ja katsoa, miten se menestyy. Yrtit ja herneenversot kasvatan tänäkin vuonna sisällä eteläikkunalla, jossa ei ole aivan yhtä paahteista kuin parvekkeella. Yrttejä en kasvata myöskään siemenistä vaan torilta ostetuista taimista, niin saan satoa varmemmin.

Ajattelin hankkia itselleni jonkin hyötykasvioppaan, josta saisin istutus- ja kasvatusvinkkejä. Olisikohan esimerkiksi tämä hyvä? Saas nähdä, miten vielä innostun! Ei pidä rohmuta kuitenkaan liikaa heti ensimmäisellä kokeilukerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti