maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mummola

Asumme 70-luvun alussa rakennetussa kerrostalossa. Ostimme kaksiomme noin kaksi vuotta sitten. Vaikka asuntoamme on remontoitu alkuperäistä modernimmaksi, on siellä edelleen mukava 70-lukulainen tunnelma. Esimerkiksi ovet ja ovenkahvat, punaruskeat ikkunanpuitteet sekä kylpyhuoneen Arabia-naulakot ja petroolinsiniset kaakelit ovat alkuperäiset.

Sisustusmakunikin on muuttunut täällä asuessani aiempaa 70-lukulaisempaan suuntaan. Nyt jo edesmennyt mummoni asui samantyylisessä asunnossa Orimattilassa, ja viime aikoina olen pannut merkille, että kotini muistuttaa aika paljon lapsuuteni mummolaa. Ehkä siksi viihdyn täällä niin hyvin, vaikka moni paikka on vähän vinksallaan ja rönsyilevä sisustus on kaukana sisustuslehtimäisen harmonisesta.

Sisustuksessa tykkään näistä asioista:


1. Värit ja värikkäät kuosit


Olen sitä mieltä, että mitä värikkäämpi, sen kotoisampi. Lempivärejäni ovat 70-luvun kirkkaat värit ja pastellivärit. Niitä voi myös yhdistellä sisustuksessa toistensa kanssa aika näppärästi. Pidän paljon myös Marimekon ja Ivana-Helsingin retrohenkisistä kuoseista. Viime aikoina olen ihastunut vuosien jälkeen klassikko-Unikkoon. Parvekkeen ruokapöydän Unikko-kerniliinan sain anopilta pari viikkoa sitten.


Ompeluksista ylijääneitä kangastilkkuja olen pingottanut kirpputoreilta ja käsityötarvikeliikkeiden poistokoreista haalimiini kirjontakehyksiin ja ripustanut seinälle. Sain idean alkujaan Marimekon Surrur-kirjasta.


2. Räsymatot, ryijyt sekä kaikenlaiset virkatut asiat


Olen löytänyt kirppareilta useita virkattuja päiväpeittoja. Parhaillaan käytössä on lohenpunainen peitto, jonka löysin Uffin alepäiviltä viidellä eurolla. 

Kala- ja puuvillalangasta virkatut peitot ovat kertakaikkiaan huikea käsityötaidonnäyte: ajatelkaa, kuinka monta tuntia muutaman neliömetrin kokoiseen ohuella langalla virkattuun työhön on kulunut! Minä en luopuisi peitostani koskaan, jos joskus jaksaisin tehdä sellaisen itse. Vielä en kuitenkaan niin isoon virkkaushommaan ole ryhtynyt. Toistaiseksi pinta-alaltaan isoin virkkuutyöni on torkkupeitto, jonka tein viime talvena erivärisistä isoäidinneliöistä. Peitossa on harmaan, vaaleanpunaisen ja mustan lisäksi sinistä ja aniliininpunaista.



Ohuella langalla näpertämisen vastapainoksi sopivat hyvin trikookudevirkkuutyöt. Olen virkannut paljon erilaisia koreja, jotka kätkevät sisäänsä kaikenlaiset pikkutilpehöörit, joille ei ole omaa paikkaa. Kuvan raidallisen korin ohje on superinspiroivasta Virkkuri-kirjasta. Lisäksi olen virkannut lampunvarjostimia sekä parvekkeelle maton ja kissoille pesän (se ei tosin oikein kelvannut kissoille, eipä tietenkään, joten se odottaa purkua kaapissa).

Olkkarimme kruunu on äitini kirpparilta bongaama sinisävyinen ryijy, joka oli meillä viime kesänä myös vihkiryijynä. Joskus vielä suunnittelen ja teen oman ryijyn tuon kaveriksi.


3. Puu


Lämpimät, keltaiseen taittuvat puunsävyt eivät taida olla tätä nykyä kovinkaan muodikkaita sisustuksessa. Minä kuitenkin pidän niistä. Ne tuovat mieleen lapsuudenkotini ja luovat mielestäni kotoista tunnelmaa. Puun väri ei tunnu myöskään liian hyökkäävältä, kun sen kanssa yhdistelee kirkkaita värejä ja sopivasti valkoista. 

Viime kesänä löysimme Tori.fi:stä yli kolme metriä leveän mäntyisen Lundia-kirjahyllyn Ikean tummien, valoa syövien Expedit-hyllyjen tilalle. Lundia on aivan mahtava: Se kahmaisee sisäänsä hyllymetreittäin kirjoja, ja se on samalla sekä tukeva että siro. Se myös näyttää klassikolta mutta ei ole silti liian pramea vaan juuri sopivan konstailematon. Sitä voi myös muunnella, jos tarve tulee. Ja jos auringonvalo joskus kellastaa hyllyn aivan oranssiksi, sen voi vaikka kuultovahata freesimmäksi. Toivottavasti aurinko ei kellastaisi hyllyämme kuitenkaan pahemmin, niin paljon pidän tuosta männyn väristä.



Toinen iso puinen huonekalu olohuoneessamme on piano. Toffeenvärinen viilu ei ole minulle erityisen mieluinen, mutta pianon maalauttaminen kuljetuksineen päivineen maksaisi liikaa. Ei pianon väri kuitenkaan onneksi ihan kamalasti häiritse, koska pidän sen äänestä ja soinnista. Käyttöesinehän se on, ei niinkään huonekalu tai sisustuselementti. 

Sen sijaan pianon vieressä nököttävät miehen poikamiesboksista peräisin olevat kaiuttimet aion maalata kesällä. Vaikka puun sävyistä pidänkin, niin puun kuviointia jäljittelevistä muovipinnoista en oikein perusta.


4. Käytännöllisyys 


Pienessä kaksiossa asuessa on hyvä pitää mielessä, että kaikilla tavaroilla olisi jokin käyttötarkoitus. Varsinaisia koriste-esineitä en siis ota kotiini kovin mielelläni (paitsi Nuutajärven ja Arabian Finn Crystal -kynttilänjalkoja ja niihin sopivia pieniä pallokynttilöitä, joita ei enää valmisteta ja joita en siksi aio polttaa ikinä). Suosikkikoriste-esineitäni ovat vanhat peltipurkit, sillä niissä voi säilyttää erilaisia pikkutavaroita, kuten nappeja, helmiä tai koruja. Ompelutarvikkeet pysyvät järjestyksessä metallisessa Mars-laatikostossa, jonka löysin keskiviikkona Fidalta.

 

Keittiömme on niin piskuinen, että sielläkin tarvitaan säilytyspurkkeja. Mikron päälle kertyneet peltipurnukat kätkevät sisäänsä esimerkiksi cocktailtikut, serviettirenkaat ja pussinsulkijat. 

Löysin tällä viikolla Fidalta kauan etsimäni metallisen kerroskorin. Sekin tuo lisää säilytystilaa keittiöön. Alin isoin kori on käytössä leipäkorina, ja ylempiin mahtuvat huoneenlämmössä viihtyvät sipulit ja juurekset. Keittiön lampunvarjostin on muuten mummoni vanha, muuttanut Pasilaan suoraan Orimattilasta.


Vanhat kodinkoneet ovat usein paljon kestävämpiä kuin uudet. Saimme meille mieheni isoäidin vanhan Kenwoodin räiskyvänoranssin yleiskoneen, joka on paitsi tehokas myös varsinainen kaunokainen. Vatkainosa vaatii huoltoa, mutta tehosekoitin toimii kuin uusi ja vastaa tehoiltaan varmaan ainakin Kitchen Aidia. Blendasin siinä kerran vahingossa jopa haarukan (piikit katkesivat), mutta siitä huolimatta jäät ja kovat pähkinät menevät rikki entiseen tapaan.

Haluaisin kodistamme vielä nykyistäkin mummolamaisemman ja rönsyilevämmän. Esimerkiksi keittiön korkeakiiltoiset kaapit metallisine kahvoineen ovat aivan liian kliiniset minun makuuni. Luulen, ettei niitä kannata kuitenkaan uusia ennen putkiremonttia, joka on tiedossa noin viiden vuoden päästä.

En keksi tähän nyt mitään nasevaa lopetusta, joten sanonpa vain heipat! Tavataan taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti